Vuoden hääpukusuunnittelija 2023 on Anna Lindh!
Vuoden hääpukusuunnittelija 2023 -kilpailun voittaja on Anna Lindh!
Love me do Autumn Fairin catwalkilla käytiin jälleen 30.9.2023 Vuoden hääpukusuunnittelija -kilpailun finaali, nyt seitsemättä kertaa.
Annan malliston Anna Lindh Unique Collectionin tavoite on korostaa yksilöllisyyttä ja mahdollistaa jokaiselle morsiamelle uniikki, UNELMIEN PUKU.
Kilpailun tuomaristo arvosti voittajan mallistossa mm. korkeaa laatua, tuoretta näkökulmaa ja pukujen uniikkeja siluetteja. Lisäksi suunnittelun ja toteutuksen loppuun asti ajateltu käytettävyys ja kestävän kehityksen huomiointi keräsi kiitosta.
Nykyään on yleistä, että morsian voi haluta vaihtaa asua hääpäivänä. Malliston kolme asua voisivat käydä niin yhdelle morsiamelle, joka haluaa vaihtaa asua päivän aikana kuin esim. naisparille, joka haluaa pukeutua samalla tavalla - mutta kuitenkin eri asuihin. Kilpailumallisto koostuu housupuvusta, kaksiosaisen yläosan ja 3⁄4-osa hameen yhdistelmästä, sekä kokopitkästä kaksiosaisesta hääpuvusta. Kilpailumalliston kaikki osat sopivat keskenään, näin morsian voi muuntaa asuaan vain yhtä osaa vaihtamalla.
Anna Lindh on aloittanut uransa 1998 pukuompelijana, ja sittemmin kouluttautunut vaatealan ammattikorkeakoulututkinnolla, sekä valmistunut 2023 taiteen maisteriksi pääaineinaan vaatealan vastuullinen johtaminen ja kestävä kehitys. Tämä näkyy myös kilpailumalliston eettisissä valinnoissa, ja esimerkiksi ihanassa yksityiskohdassa - finaalistailauksessa on käytetty Annan isoäidin vintagekoruja.
Onnittelemme lämpimästi vielä kerran Annaa!
Tuomariston kunniakirjan sai Batel Lindström
Iso kiitos myös muille viidelle finalistille, te teitte kilpailusta ja finaalinäytöksestä UPEAN!
Kilpailussa valitaan lisäksi yleisön suosikki. Äänestys on käynnissä Häät.fi:ssä lokakuun 2023 loppuun. Voittaja julkistetaan somessa.
Kilpailun tavoite on nostaa esiin kotimaisia pukusuunnittelijoita, tarjota heille näkyvyyttä kotimaassa ja samalla kehittää alaa kansainvälisesti kilpailukykyiseen suuntaan.
Yhteinen päämäärämme on kehittää suomalaisen hääpukusuunnittelun arvostusta ja tasoa, sekä antaa suunnittelijoille ja kotimaiselle käsityölle sen ansaitsema paikka parrasvaloissa.
Vuoden hääpukusuunnittelija 2023 järjestettiin yhteistyössä Love me don ihanien kumppanien kanssa Häät-lehti ja Häät.fi & Häähakemisto amoriini.com, sekä European Bridal Week.
Kuvat Hehkukuva
Näytöstuottaja Heidi Sjöberg
Assistentti Iina Leppälä
MUAH Stiina Weckström - Kauneuskeskus Salon-Ki Sveitsi & Salon-Ki Järvenpää
Meikkituotteet Pupa Milano Finland /Toporiina
Kampaustuotteet Kevin Murphy /Frameda
Catwalkin somistus iloveparty Juhlapalvelut
Vuoden hääpukusuunnittelija 2023 -finalistit
Vasemmalta oikealle: Jenny Aarrekangas, Anette Ahokas ja Miia Kuusinen-Heikkilä
Vasemmalta oikealle: Anna Lindh, Batel Lindström ja Iina Naumanen
Tuomarointi ja palkinnot
Tuomarit:
Muotisuunnittelija Teemu MuurimäkiGloria-lehden päätoimittaja Kristiina Raitala
Muodin asiantuntija, kirjailija Mirva Saukkola
Vuoden hääpukusuunnittelija 2022 Heidi Tuisku
Häät-lehden & Häät.fi:n päätoimittaja ja yrittäjä Sari Yli-Salomäki
European Bridal Weekin johtaja Andrew Lookman
Muodin moniottelija Juri Silvennoinen
Tuomariston sihteerinä toimii Love me do:n vastaava tuottaja Nonna Sjöberg
Palkinnot:
★ Häät.fi Paraatibanneri, 50.000 näyttöä, arvo 1.390 € + alv 24 %.
★ Näytteilleasettajapaikka Love me do Winter Fair -häämessuille 21.-22.1.2023, arvo 860€ + alv
★ amoriini.com pääsivun banneri, arvo 600€ + alv
★ Voittajalle henkilökohtainen one on one mentorointi erikseen sovittavan asiantuntijatuomarin kanssa. Mentoroinnin aihe sovitaan voittajan kanssa hänen tarpeisiinsa sopivaksi, ja se pitää sisällään voittajalle ajankohtaisia asioita, oli kyse sitten kansainvälistymisestä, omasta brändistä, kaupallisuudesta, tai markkinoinnista.
Vuoden hääpukusuunnittelija® yhteistyössä: Love me do - Suomen suurimmat häämessut yhdessä Häät-lehti ja Häät.fi, Häähakemisto amoriini.com sekä European Bridal Week.
Tervetuloa Suomen suurimmille häämessuille!
Tapaamisiin kotimaisen huippuhäämuodin merkeissä!
Much love - Love me do crew ♥