Vuoden Hääpukusuunnittelija on Heidi Tuisku

04.10.2022

Vuoden 2022 hääpukusuunnittelijaksi valittiin lauantaina 1. lokakuuta Helsingin Kaapelitehtaalla Heidi Tuisku Love me do -häätapahtumassa, joka on Suomen suurin alan tapahtuma. Tuomaristo kiitteli hänen kolmen puvun pienoismallistoaan vahvaksi, erottuvaksi ja persoonalliseksi, josta suomalainen morsian voi löytää itselleen mieluisan vaihtoehdon. Mallisto oli myös laadukas, viimeistelty ja virheettömästi istuva. Voitto oli Heidi Tuiskulle toinen. Viimeksi hän voitti kilpailun vuonna 2018.

kuva: Petri Mast
kuva: Petri Mast

Vuoden Hääpukusuunnittelija 2022: Heidi Tuisku

kuva: Laura Kiuru
kuva: Laura Kiuru

Kunniamaininnan kilpailussa sai Iina Naumanen. Tuomaristo kiinnitti huomiota hänen mallistossaan virheettömään istuvuuteen ja innovatiiviseen muuntuvuuteen, jossa perinteisestä hääasusta sukeutuu illan kuluessa moderni housupuku. Myös suunnittelun linjakkuus ihastutti tuomaristoa.

kuvat: Laura Kiuru
kuvat: Laura Kiuru

Kilpailu järjestettiin yhteistyössä Häät-lehden ja Häät.fi-sivuston kanssa. Lisäksi yhteistyökumppanina finaalinäytöksessä oli perinteikäs mutta moderni koruvalmistaja Kalevala, joka on tuonut kauneutta suomalaisten naisten elämään jo vuodesta 1937. Jokainen malleista kantoi Kalevalan koruja.

Kilpailussa etsimme kauneimpia hääpukuja erilaisille, Suomessa asuville naisille, joiden makumieltymykset voivat vaihdella heidän taustansa tai henkilöhistoriansa mukaan, Love me do:n toimitusjohtaja Nonna Sjöberg kertoo.

Tuomaristossa kauneinta pukua ovat valitsemassa Häät-lehden & Häät.fi:n päätoimittaja ja yrittäjä Sari Yli-Salomäki, European Bridal Weekin johtaja Andrew Lookman, muodin asiantuntija, kirjailija Mirva Saukkola, Vuoden hääpukusuunnittelija 2019 Terhi Löfman, Kalevalan design- ja vastuullisuusjohtaja Maria Uunila sekä muoti- ja kauneustoimittaja Polina Niemi Iltalehdestä.

Tänä vuonna finalistien mallistot olivat erityisen korkeatasoisia. Niiden estetiikka on tavallistakin monipuolisempaa, tuomariston sihteerinä toimiva Nonna Sjöberg iloitsee. Kilpailun tarkoituksena on esitellä loistavaa kotimaista osaamista ja upeita osaajia.

Laadukkaan, kotimaisen hääpuvun hankkiminen on eettinen ja ekologinen valinta. Se on myös Love me do -tapahtuman arvojen mukaista, Nonna Sjöberg toteaa.

Love me do -tapahtumaan osallistui jopa 130 näytteilleasettajaa ja edustusta, ja messupäivän mittaan oli tarjolla neljä muotinäytöstä. Kaikkiin niihin oli valittu mallit, jotka toivat esille yhteiskuntamme monimuotoisuutta ja sitä, miten jokainen meistä on omalla tavallaan kaunis.

Teksti: Mirva Saukkola

Vuoden hääpukusuunnittelija® yhteistyössä: Love me do - Suomen suurimmat häämessut sekä KalevalaHäät-lehti ja Häät.fi, Hääideasivusto amoriini.com sekä European Bridal Week.


Tervetuloa Suomen suurimmille häämessuille!

Seuraavat messut: Love me do Winter Fair 21.-22.1.2023